Maalämpö

Maalämpö on vuoden taloudellisin ja ekologisin tekosi!

  • Maalämpöpumppu kuluttaa noin 25 % sähköä koko rakennuksen vastaavasta lämmittämisestä pelkällä sähköllä.
  • Maalämmöllä lämmitetään käyttövettä ja vesikiertoista lämmitysverkostoa. Asiakkaan lämmitysjärjestelmän voidaan vaihtaa tarvittaessa vesikiertoiseen järjestelmään.

Maalämmön alkuinvestoinnit ovat 15 000 eurosta ylöspäin. Maalämpöön siirtyminen maksaa itsensä keskimäärin viidessä vuodessa takaisin. Esimerkiksi: öljylämmitys, 4 000 l öljyä vuodessa, 4 000 euroa. Maalämpöpumppu lämmittää vastaavasti käyttöveden ja vesikiertoisen lämmitysverkoston noin 1 000 eurolla vuodessa. Vuotuista säästöä syntyy 3 000 euroa.

On tärkeää mitoittaa lämpökaivo ja -pumppu oikein, jotta maalämmön todellinen hyöty ja säästöt saadaan esiin. Liian pieni pumppu tai kaivo ei vastaa lämmitystarvetta ja joutuu käyttämään ylimääräistä sähköä avukseen. Liian syvä kaivo nostaa turhaan perustamiskustannuksia ja liian isoksi mitoitettu pumppu puolestaan saattaa vioittua vajaakäytössä.

Tilaa meiltä asiantuntijan arvio ja suunnitelma kohteeseesi! Teemme mitoituksen ja asennuksen niin kuin tekisimme itsellemme. Oikea ja tarvetta vastaava mitoitus, asiantunteva, täsmällinen ja siisti asennus, sekä huolellinen käyttöönotto ja säädöt – tämän saat meiltä!

Asiantuntija Janne Elomaa – janne.elomaa@eloxa.fi – p. 040 766 4899.

Käytämme Thermian tuotteita, joita kehitetään ja valmistetaan pääosin Pohjoismaita varten. Saatavana myös Boschin tuotteita, jotka sopivat täydellisesti pohjoismaisiin ilmasto-oloihin. Nyt saatavilla myös Vaillantin tuotevalikoima.