Muuton yhteydessä löytyneen mainoslehtinen palautti mieleen molempien yrittäjien suvun voimalla tehdystä ns. postilaatikkomainonnasta. Aihe on tälläkin hetkellä monelle iäkkään kiinteistön omistajalle ajankohtainen. Ota yhteyttä, niin toteutamme sopivimman ratkaisun kiinteistöönne! Eloxa Tekniikka Oy on perustettu 11/2015. Se palvelee LVI-urakointi-, lämmitysjärjestelmä- ja lämpöpumppuasioissa Uudenmaan ja eteläisen Kanta-Hämeen alueella.
Kategoria: putkimies
Putkimiehen yllätyskalenterin 23. luukku: Jouluevankeliumi
Siihen aikaan antoi Yrittäjä Oksa käskyn, että joka firmassa oli ilmoittauduttava joulurauhan viettoon. Tämä käsky oli jo toinen ja tapahtui vuorostaan Kimmon vaimon ollessa Eloxan assistenttina. Kaikki lähtivät kirjoittautumaan joulurauhaluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Janne lähti Riihimäeltä, Kanta-Hämeen kaupungista ja meni joulurauhailmoitusta varten Uudellemaalle, Kimmon kaupunkiin Hyvinkäälle, sillä hän kuului Uudenmaan yrittäjiin. Hän lähti … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 23. luukku: Jouluevankeliumi
Putkimiehen yllätyskalenterin 21. luukku: putkimiehen runo?
Pir pir, soi putkarin luuri,On asiakkaalla käynyt huono tuuri.Vesijohdosta käy pienoinen tuisku, Nyt on olohuoneessa suihku.Putkari paikalle säntää,Niin ettei kerkiä kissaa ääntää.Kuntoon laitetaan vesijohto,Osaaminen on paras rohto.Samalla katsotaan öljykattilan kunto,Sen oli aikanaan asentanut naapurin Unto.Puoli vuosisataa palvellessa,Alkoi taival olla loppumassa.Putkari suosittelee maalämpöä jaVesijohtoa uutta.Asiakas tarjouksen sähköpostiin saa,Ja kortensa kekoon kantaa.Antoisaa ja vesivahinkovapaata Joulua!- Kimmo Oksa - … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 21. luukku: putkimiehen runo?
Putkimiehen yllätyskalenterin 18. luukku: Koulunpenkillä?
Putkimies yllättää ja kertoo olleensa koulutuksessa. Lämpöpumppujen Mersu, Stiebel Eltron kouluttaa säännöllisesti jälleenmyyjiään lämpöpumppujensa viimeisimpään tekniikkaan ja uutuuksiin. Koulutus on järjestetty Stiebelin pääpaikalla, Saksan Holzmindenissä. Energy Campukseksi kutsuttu valtava kiinteistö tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa. Parhaat lämpöpumput, Stiebel Eltron kouluttaa asentajat Saksassa Stiebel Eltron pitää huolta jälleenmyyjiensä osaamisesta; koulutuskeskus Saksan Holzmindenissä Tämä julkaisu on osa … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 18. luukku: Koulunpenkillä?
Putkimiehen yllätyskalenterin 17. luukku: Putkitöitä maalla, merellä ja kohta ilmassa?
Putkimiehen yksikään päivä ei ole samanlainen. Putkimies yllättää ja suosittelee LVI-alaa ammattiaan vielä pohtiville nuorille. Työt ovat nykypäivänä monipuolisia ja alalla pystyy oppimaan ja kehittymään jatkuvasti. Oikeista ammattilasista on kova kysyntä ja hyvin työnsä hoitava pääsee monesti hyville ansioille. Ammattikoulu kouluttaa LVI-asentajia ja koulun voi parhaimmillaan käydä vaikka työn ohessa oppisopimuksella. Kuvassa Eloxa Tekniikan alihankkija … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 17. luukku: Putkitöitä maalla, merellä ja kohta ilmassa?
Putkimiehen yllätyskalenterin 15. luukku: Voiko vesivahingon estää?
Vesivahingon on iso ja pelottava riski. Mitä jos olisi olemassa tuote, jolla riskin voisi minimoida? Putkimies paljastaa LK:n tuotteista tuotteen, jolla vesivahingon voi minimoida. Kyseessä on langattomalla tekniikalla toimiva tuoteryhmä, joka asennetaan kiinteistön vesimittariin, sekä useampiin mahdollisiin vesivahingon ilmentymiskohteisiin. Kohteita ovat mm. kylpyhuoneet, keittiöt, kellarit ja talotekniikkakuilut. Järjestelmä aktivoituu, kun se havaitsee vuodon ja sulkee … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 15. luukku: Voiko vesivahingon estää?
Putkimiehen yllätyskalenterin 14. luukku: Huijaako putkimies?
Putkimiehen asiakas ei usein tunne LVI-alaa. Kun kilpailutetaan putkiremonttia tai lämmitysremonttia, on asiakas monesti putkimiehen armoilla. Useampi samanoloinen tarjous ja niistä pitää osata valita paras. Hinta ratkaisee vai ratkaiseeko? Mitä huomioida tarjousten vertailussa? Putkimies yllättää ja paljastaa tärkeitä seikkoja: Onko sisältö sama? Onko tarjouksissa vastaavat tuotteet, esimerkiksi toisiaan vastaavat lämpöpumput?Ovatko tuotteet laadullisesti samanlaisia, esimerkiksi maalämpöpumpun … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 14. luukku: Huijaako putkimies?
Putkimiehen yllätyskalenterin 12. luukku: Putkimies tältä vuosituhannelta
LVI-ala uudistuu ja taitavat putkaritkin päivittyä siinä ohessa. Menossa jo ainakin versio12.12.18. Putkimiehet yllättävät: tässä rivissä on 3 nykyajan putkimiestä. He saattavat tulla ajoissa töihin ja saattavat jopa hoitaa hommansa. Ehkä osaavatkin jotain. Kimmo Oksa Janne Elomaa Sami Elomaa Tämä julkaisu on osa Eloxa Tekniikan putkimiehen yllätyskalenteria. Jää kuulolle ja arvioi osaako putkimies yllättää!
Putkimiehen yllätyskalenterin 9. luukku: Mitä vanhoille öljysäiliöille tehdään?
Öljylämmitys väistyy yhä useammin maalämmön tai ilma-vesilämmön tieltä. Mitä vanhalle öljylämmitysjärjestelmälle tehdään? Kierrättääkö putkimies? Kyllä se yllättää ja kierrättää. Vanhat säiliöt tyhjennetään, puhdistetaan ja viedään kierrätykseen. Joskus säiliöt ovat maan alla ja ne voi puhdistettuna jättää sinne tai jopa täyttää vaikka hiekalla. Kiinteistön sisällä olevat puhdistetut öljysäiliöt viedään aina pois. Säiliöiden tilalle syntyy monesti uusi … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 9. luukku: Mitä vanhoille öljysäiliöille tehdään?
Putkimiehen yllätyskalenterin 2. luukku: Voiko talvella kyllästyä lämmitysmuotoon?
VOI! No mitä tilalle? Maalämpö, ilmavesilämpö - siinä ne järkevimmät oikeastaan olikin. Putkimies ihmettelee, miksi yhä edelleen ajatellaan, että lämmönlähteen voisi vaihtaa vain plus-asteilla. Moni tuntuu ajattelevan, että vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän lämmitysmuotoa ei voisi vaihtaa talvella. Toisin kuitenkin on. Lämmönlähteen muutos onnistuu päivässä parissa ja muutoksen voi tehdä vaikka paukkupakkasilla. Itse porari tosin saattaa olla hieman jäässä. Eloxa … Jatka artikkeliin Putkimiehen yllätyskalenterin 2. luukku: Voiko talvella kyllästyä lämmitysmuotoon?